SKSL:n kerhojen kokous sunnuntaina 9.4.2006


Kokouksen sihteeri Veikko Valo (vas.) ja puheenjohtaja Jyrki Raki.

  Sunnuntaina 9.4.2006 klo 13 oli 23 henkilöä saapuvilla Shakkikodissa kerhojen kokouksessa. Heillä oli käytössään yhteensä 48 ääntä.
Kokoukseen olivat estyneet saapumasta liiton puheenjohtaja Arto Satonen
ja toiminnanjohtaja Esko Nuutilainen.

Varapuheenjohtaja Jyrki Raki kokouksen avauspuheessaan totesi mm. seniorijoukkueen saavuttaneen Euroopan mestaruusturnauksessa  pronssimitalin ja joukkueen kuva oli viimeisessä Suomen Shakki-lehden kannessa. Lopuksi Raki kertoi, että SKSL:n liittohallitus on anonut Suomen olympiakomitean jäsenyyttä ja toivoa on, että anomus hyväksytään.  

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtaja Jyrki Raki ja sihteeriksi Veikko Valo, pöytäkirjantarkastajiksi Tuomo Honkanen ja Timo Munukka sekä ääntenlaskijoiksi Markku Tauriainen ja Harri Hytönen.

Kokouksen päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteamisen jälkeen hyväksyttiin kokouskutsussa ollut esityslista kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan.


Toimintakertomuksesta käytiin verrattain vilkasta keskustelua. Erkki Latvio kiinnitti huomiota siihen, että toimintakertomuksessa tulisi olla enemmän tietoa harrastuksen ja kilpailutoiminnan kehittämisestä kotimaassa, kun kertomus nyt keskittyy liikaa ulkomailla tapahtuneeseen. Myös toimikuntien (esim. selotoimikunta) työskentely ja niiden toiminta osin puuttuu kertomuksesta kokonaan.

Harri Hurme yhtyi Latvion näkemykseen toimintakertomuksen vajavaisuudesta, mutta totesi, että selotoimikunta toimii maailman parhaiten, vaikka sillä  kokouksia onkin vain vähän tai ei ollenkaan. Selotoimikunta tekee työtä jatkuvasti ilman erillisiä kokouksia pitämällä keskenään neuvoa asioista.

Mikko Markkula ilmoitti taloustoimikunnan olevan huolissaan toiminnanjohtajan liiallisesta työn määrästä. Selotoimikunta ei ole kertomusvuonna kokoontunut lainkaan.

 

Pekka Palamaa totesi ansiomerkkitoimikunnan kokoontuvan kerran tai kaksi vuodessa puhelinkokouksissa, koska jäsenet ovat eri puolilla maata. Osoitukseksi työskentelystä Palamaa kertoi, että 41 merkkiä on myönnetty ja lisäksi kuluvana vuonna eli 2006 jo puolisen tusinaa.

Timo Munukka esitti, että toimikunnat tekevät työstään selvityksen, joka liitetään tähän pöytäkirjaan syksyn kokouksen käsittelyn jälkeen.

Sauli Tiitta huomautti, että tehdystä nuorten valmennustyöstä ei ole kertomuksessa mainintaa. Se päätettiinkin lisätä muun toiminnan yhteyteen.

Tuloslaskelmapuolella lähes 6000 euron puuttuminen edellisvuoteen verrattuna opetus- ja kurssitoiminnassa johtui saadun selvityksen mukaan siitä, että tilivuonna ei ollut enää valmennettavien omavastuuosuuksia. Varainhankitapuolella lisenssimaksuihin kirjattuihin tuloihin sisältyivät myös turnaussarjojen tuotot. Nousua kohdassa oli edellisvuoteen nähden yli 500 euroa. Keskustelua vuoden mittaan herättänyt lisenssihinnan lievä nousu ei ole vähentänyt tämän momentin summaa, vaikka itse lisenssien määrä on hieman laskenut. Vuoden 2004 lopputilanne oli 1333 ja vuonna 2005 oli 1287 A-lisenssiä. Kuluissa tilausmaksut koskevat Suomen Shakki-lehden kustannuksia.

Selvitysten ja tilintarkastajien kertomuksen jälkeen tilinpäätös vahvistettiin yksimielisesti ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle ja tilivelvollisille.

Kokous piti kahvitauon 14.49 - 14.57

Viimeisenä varsinaisena asiana oli yli tunnin mittaiseksi venynyt keskustelu seurajoukkueiden SM-kilpailun säännöistä. Keskustelussa sivuttiin monia asioita, kuten ulkomaalaisten käyttöä, luovutuksia, haamupelaajia, lisenssinmaksuvelvollisuutta jo ilmoittautuessa SM-turnaukseen, varapelaajien järjestystä, protesteja, karsintaotteluita, pöytäjärjestyksen vapauttamista, sääntöjen yksinkertaistamista sekä lukuisia muita asioita, joista hallitus ja kilpailutoimikunnan jäsenet ottivat asiat evästyksiksi muistiinsa.

Kokous päätettiin klo 16.07                                                                                                                            Teksti ja kuvat Tuomo Honkanen